Tervehdys arvoisa lukijani!
Vietän aina silloin tällöin tatuoimisen sijaan ”hyvinvointipäiviä”, jolloin käyn laitattamassa kynteni, kampaajalla tai teen jotain muuta mieltäni kohentavia ja rentouttavia juttuja. Alkuviikosta maanantaina minulla oli vihdoin tälläinen päivä ja olin varannut luottokampaajalleni ajan heti aamusta hiustenvärjäykseen ja leikkuuseen. Lähdin aamulla hyvillä mielin liikkeelle ja suuntasin kohti kampaamoa. Astelin sisään liikkeeseen ja vastassa oli tutut kasvot, jotka ohjasivat minut tuttuun asiakastuoliin. Vaihdimme kuulumiset kampaajan kanssa samalla kun hän heitti suojan ylleni ja valmisteli työpisteensä. Pian hän kysyikin että mitäs hiuksilleni tänään tehtäisiin? No, olin päättänyt haluavani reippaasti pituudesta pois vaihtaen mallia sekä värjätä tukkani laventelilla ja liilalla. Hain Pinterest-sovelluksesta pikaisesti muutaman inspiraatio kuvan (ks. alla) siitä, millaisen tukan haluaisin. Projekti aloitettiin värjäyksellä; ensin vaalennettiin hieman raitoja tukkaani ja odottaessani vaalentumista siemailin maukasta teetä ja selailin sosiaalista mediaani. Kampaaja kävi vähän väliä katsomassa oliko tukkani vaalentunut. Meni n.20 minuuttia ja siirryttiin pesupaikalle, jossa vaallennusväri pestiin pois ja laitettiin liilan ja laventelin sävyistä kevytväriä sekä suoraväriä. Värien annettiin vaikuttaa hetki ennen poispesua, jolloin vuoronsa saikin yksi kampaajan kohokohdista; nimittäin päänhieronta pesun yhteydessä, niin rentouttavaa mutta samalla todella oudon tuntuista, kun joku tuntematon/puolituttu hieroo päätäsi 😀
Astelin pesupaikalta takaisin asiakastuoliin, sillä oli hiustenleikkuun aika! Odotin innolla uutta upeaa kampaustani, sillä minulla on melkein koko elämäni ollut todella lyhyt tukka aina irokeesistä pixie-leikkaukseen. Olin kuitenkin nyt kasvattanut jo kaksi vuotta antaumuksella tukkaani vahingoittamatta sitä suoristusraudalla tai vahvoilla hiusväreillä siitä, kun viimeksi leikkasin koneella lyhyeksi. Oikeastaan olin jo tottunut kiiltävään olkapäilleni ylettyvään tukkaani, mutta suunnatonta ärsytystä aiheutui hiusten joutuessa suuhuni, silmieni eteen tai tuulen mukana liehuminen sotkuun vaikka kuinka koitin laittaa sitä kiinni.
Hiuksiani lähdettiin leikkaamaan ensin koneella siiliksi takaata sekä sivuista, ja jossain vaiheessa kampaajani alkoi pohtia mistä lähtisi liikkeelle, jolloin hänen suunnattoman ihana kollegansa tuli viereeni näyttääkseen kuinka hän leikkaisi. Tässä kohtaa minut valtasi olo, etten olekaan osaavissa käsissä. Aloin hieman katua, että lähdin leikkaamaan tukkaani lyhyemmäksi mutta luotin silti kampaajaani. Olihan hän tehnyt työnsä todella upeasti aina tähän päivään asti. Kun leikkaus oli valmis ja katsoin itseäni kunnolla peilistä menin totaaliseen shokkiin, näytin aivan tammenterholta. Tukkani oli pilattu. Menin niin paniikkiin etten saanut edes sanaa suustani, tuntui kuin puheeni olisi mennyt epäselväksi ja änkyttäväks samalla kun koko kehoni tärisi. En oikein muista edes koko tilanteesta mitään, sillä olin niin lukossa. Muistan saaneeni peilin käteeni, jolla peilata ympäri pään. Ainoa, mikä näytti hyvältä oli hiukseni takaatapäin mutta etuhiukseni olivat lyhentyneet yli puolella, eikä todellakaan tullut niin pitkälle kuin näyttämässäni kuvassa, joka poikkesi kaikintavoin leikatusta hiusmallistani. Etuhiukseni olivat suht tasaisesti leikattu yli kulmakarvojeni ja koko pääliosa oli yhtä pitkä joka kohdasta, vaikka sen piti pidentyä eteenpäin aina poskipään ja leuan väliin. Toinen sivu oli leikattu koneen kanssa lyhyeksi ja toiselle puolelle jätetty n.1cm hiuksia? Pitikö niiden korjata liian lyhyttä etutukkaani? Kävelin kuitenkin kassalle ja hoidin maksun alta pois halutessani vain mahdollisimman nopeasti pois tukalasta ja ahdistavasta tilanteesta. Juoksin autolleni toivoen, ettei kukaan näkisi minua. Istahtaessani kuskin penkille vedin aurinkolipan alas ja aloin peilaamaan itseäni peilistä sekä puhelimeni etukamerasta. Olin todella järkyttynyt, enkä tiennyt pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. Kello oli kuitenkin sen verran, että minun piti lähteä hakemaan miestäni töistä. Minua harmitti todella paljon, sillä en päässyt tutkailemaan pilattua tukkaani paremmin, sitä, mitä siitä oli enää jäljellä. Pala minua, itseluottamukseni oli riistetty minulta, sinne se vaan jäi, kampaamon lattialle.
Odottaessani miestäni autossa jännitin hänen reaktiota tukkaani. Olin edeltävänä iltana kertonut hänelle, että aion leikata lyhyeksi ja hän oli aivan sujut sen asian kanssa. Oikeastaan hänelle ei olisi väliä vaikka olisin kalju, sillä olisin silti hänen mielestään viehättävä. Kun näin hänet kävelevän autoa kohti, alkoi sydämeni hakata todella paljon kovempaa ja yritin piiloutua ettei hän näkisi hirvittävää tukkaani. Kun auton ovi aukesi sanoin miehelleni kovaan ääneen ettei katso hiuksiani eikä varsinkaan kommentoi niitä. Näin hänen osittain järkyttyneen ilmeensä, ja silloin se iski minulle. Hiukseni olivat ihan oikeasti pilattu. Tähän asti olin vain yrittänyt psyykata itseäni, ettei niissä ole mitään vikaa. Kerroin hänelle koko tarinan ja painotin vielä, etten todellakaan ole tyytyväinen lopputulokseen. Siinä minulla taisikin jo valahtaa muutama kyynel poskeani pitkin, jolloin mieskin ymmärsi että oli tosi kyseessä.
En vieläkään päässyt kotiin vaan lähdimme käymään viereisessä hallissa isäni luona hakemassa työkaluja, joilla mieheni pystyisi korjaamaan hajonneen autonsa. Pääsimme hallin pihalle ja koitin siinä autossa keräillä itseäni ja lupasin mielessäni etten alkaisi itkemään, olenhan vahva persoona ja tukka on vain pikkujuttu. Astuin autosta ulos ja PAM, romahdin, romahdin aivan täysin. Otin ripeämpiä askeleita kohti isääni huutoitkien joka muuttuikin pian kyltymättömäksi vollotukseksi. Isänikin taisi säikähtää heittäessäni käteni tämän ympärille ja painaessani pääni hänen olkapäätään vasten kastellen kyynelilläni hänen paitansa. Itkin hänen korvan vieressä samalla kun hän yritti lohduttaa ja tsempata minua. Tämä on todella harvinaista käytöstä minulta, sillä en ole ikinä aikaisemmin halannut oma-aloitteisesti isääni, mutta nyt se tuntui ainoalta luonnolliselta asialta tehdä. Kerroin taas tarinan mitä minulle oli tapahtunut ja itkin entisestään. Mieheni haki työkalut ja tarjoutui ajamaan kotiin. Hanttarin penkillä istuessani selailin erilaisia samantapaisia hiustyylejä ja niihin sopivia vaatetuksia sekä kikkoja hiusten kasvatukseen. Tästä tiesin, että epätoivo oli todellakin vallanut minut. Tiesin tasan tarkkaan, ettei mikään auta nopeuttamaan hiustenkasvuani. Ne kasvavat omalla kohdallani sen 1-1,5cm kuukaudessa ihan sama mitä tein. Jälkeenpäin minua harmittaa, etten ottanut kuvaa kampaajan leikkaamasta tukastani. Toisaalta, en kyllä tiedä haluaisinko sitä enää koskaan nähdä.
Pääsin vihdoin kotiin ja suuntasin ensimmäisenä vessaan katsomaan karmivan rumaa kuvajaistani. Pyysin miestäni käyttämään koirat pihalla, sillä oma mielialani ei todellakaan ollut valmis menemään ihmisten ilmoille ulos. Oloni oli mitä hirvein. En kokenut itseäni kauniiksi enkä itsevarmaksi ja tuntui kuin koko minäkuvani olisi palasina. Kuka minä olin? En tunnistanut itseäni enää peilistä. Olin hukassa, en tuntenut oloani enää hyväksi omassa kehossani, omassa temppelissäni. Olin raunioina. Ajattelin, etten voisi mennä töihin ja kaikki työni seuraavalta viikoltä täytyy perua. Lähdin korjaamaan (note to self: Älä koskaan yritä korjata itse) hiuksiani ottamalla hiustenleikkuukoneen ajatuksena siistiä pidemmäksi jäänyt puoli saman pituiseksi – onnistumatta. Vihaisena lukitsin itseni vessaan itkien ja vollottaen, samalla kun yritin edelleen epätoivossa korjata hiuksiani. Mieleeni putkahti Britney Spearsin kohuttu kaljuksi leikkaus-sekoaminen ja aloinkin pohtimaan muistuttaako käytökseni häntä, sitä en halunnut ja yritinkin pikkuhiljaa rauhoittua ja pyysin miestäni hakemaan kaupasta minulle ylä-asteelta tutun ja turvallisen mustan hiusvärin.
Ajaessani pääni siiliksi kauttaaltaan ja värjätessäni jäljellä olevat hiukseni mustaksi oloni koheni hieman ja rauhoituin. Tukka täytyi kuitenkin siistiä, ja aloinkin soittelemaan eri parturikampaajia itkuisena läpi. Sain kuin sainkin ajan Myllyn New Hairstoreen, jossa sitten osaava nainen siisti tukkani ja oloni koheni taas entisestään. En perunut töitäni ja meninkin seuraavana päivänä todella jännittyneenä töihin, jossa tietenkin kerroin tarinan useaan kertaan eri asiakkaille heidän ihmetellessä vastassa olevaa erinäköistä tyttöä. Avautuminen asiasta mitä parhaimmille asiakkailleni toi minulle suurta mielenrauhaa ja tietenkin työn tekokin vei ajatuksiani hieman muualle. Hieman tässä on ollut totuttautumista, sillä koko olemukseni saatika vaatekaappini sisältö oikein sopinut nykyisen tukkani kanssa. Olenpahan ainakin saanut hyvän syyn suurshoppailuun! Selailin myös netistä erilaisia peruukkeja ja lueskelin niistä paljon, haaveilin omasta upeasta peruukista. Sovittiin miehen kanssa että mentäisiin torstaina katselemaan ja mahdollisesti sellainen ostamaan.
Lauantaina annoin hiuksilleni viimeisen mahdollisuuden ja kävin tekemässä loppusilauksen hiuksiini Salon Headlinen Johannalla. Olin kyllästynyt mustaan, eikä se oikein sopinut mun arvoihin ja omasta mielestäni näytin todella pelottavalta. Mulle tuli siitä jopa fiilis, että olisin taas masentunut ja synkkä ihminen, nimittäin yläasteella minulla oli samanlainen tukka useita kertoja. Johanna vaalensi tukkaani ja teki siihen liilasta vaaleanliilaan olevan liukuvärin. Olin ihan super tyytyväinen lopputulokseen (hylkäsin myös peruukkihaaveeni) ja jatkoinkin matkaani Myllyyn vaateostoksille. Astelin ensimmäiseen vastaan tulleeseen vaateliikkeeseen ja löysin todella paljon ihania vaatteita ja sovituksessa kaikki menivät laakista nappiin! Sain todella hyvää asiakaspalvelua sekä tukea hiusongelmassani ja päädyinkin ostamaan kaksi kassillista vaatteita. Kotiin päästyäni tietenkin sovittelin vielä kaikkia peilaten ja olin niin onnellinen tuntiessani oloni taas mukavaksi. Jos ihan totta puhutaan, niin on kyllä kivaa kun tukka ei ole tiellä, se kuivuu parissakymmenessä sekunnissa eikä laittoonkaan mene paria minuuttia enempää, joten saan aamuisin nukkua paljon pidempään!
Taisin saada Novan ja hoitokoiramme Fredonkin kyllästymään tähän vaatteiden sovitteluun sekä uusien meikkaustyylien opetteluun, sillä meikkinikin pääsivät taas kovaan käyttöön. Ilman hiuksia on syy panostaa enemmän silmiini 😀
Nyt sitten vaan nokka kohti uusia haasteita! Asiakkaani sanoin aion rokata tämänkin tukan! <3 Kiitos teille tsempeistä tämän suunnattoman identiteettihiuskriisin keskellä, toivottavasti et pelästy kun vastassasi ei olekaan kiltin näköinen vaaleatukkainen nainen vaan tutut kasvot ovatkin muuttuneet tukan myötä hieman hurjemmiksi ;D
Jatkankin hiuskriisistäni huolimatta iloisena asiakaspalvelijana tehden tatuointeja ihan laidasta laitaan; yksilöllisesti suunniteltuja kuvia asiakkaiden ideoista piirtämälle asiakkaan idean pohjalta mallikuvan, joka sitten tatuoidaan asiakkaan toivomaan paikkaan. Tatuoinnit valmiista malleista sekä uutuutena tai ainakin aika uutena juttuna oikeastaan koko Suomen alueella; vegaaniset tatuoinnit! Siinä kaikki asiakkaan iholle laitettava materiaali on vegaanista ja kaikki käytettävistä tarvikkeista myös!
Kurkista portfoliooni ja katso mille tekemäni tatuoinnit näyttää: https://dreamyink.dev-ratasdesign.com/artportfolio/
Ajanvarauksen minulle voit tehdä vaikka sähköpostitse, Instagramissa, Facessa tai missä ikinä törmäätkään minuun netissä taikka livenä!
-Hiuksia kasvattava Veera
