Romanttinen hetki kumppanin kanssa

Hyvää tiistaita arvoisa lukijani!

Nyt vietetään talvilomaa, joka tarkoittaa sitä että mieheni on kotona. Itse yrittäjänä en vietä käytännössä koskaan lomaa. Aina on jotain tehtävää, oli se sitten itse tatuoimista, paperihommia tai markkinointia. Myös kaikki pikkuhommilta kuulostavat jutut kuten sosiaalisen median päivitys, viesteihin vastaaminen sekä blogi vievät paljon aikaa ja vaativat paljon pohdintaa. Aina on kiire tai sitten se on vain omaan persoonallisuuteeni liittyvä asia etten oikeastaan halua jäädä aloilleni. Kiireettömyys saattaa aiheuttaa minussa jopa ahdistusta ja masennuksen oireita.

Mikä se sellainen vapaapäivä sitten on?

Sattumalta asiakkaani, josta tuli hetkessä minulle tärkeä ystävä, saapui Helsinkiin esimieskoulutukseen. Ystäväni oli päässyt Espanjaan töihin, ja olikin edennyt muutamassa kuukaudessa päälliköksi. Olen todella ylpeä, sillä hän on tuon yrityksen koko historian nuorin päällikkö. Halusin ehdottomasti mennä tapaamaan ystävääni ja keskusteltuamme mieheni kanssa asiasta päätimme mennä yöksi hotelliin ja päiväksi kylpylään. Matkamme Turusta Helsinkiin kahville ystäväni kanssa alkoi.

Oli upeaa nähdä ystävää, jota oli tottunut näkemään todella usein. Nyt sitä mahdollisuutta ei ole, mutta onneksi on aina syy lähteä Espanjaan. Jutustelimme monista asioista, vaihdoimme kuulumiset nauttien hyvästä kahvista. Itse join kaakaota, sillä kahvista minulle tulee paha olo.

Lähdimme mieheni kanssa kohti Vantaan Flamingo sokos hotellia, josta varasimme huoneen yhdeksi yöksi. Olimme todella ilahtuneita siitä, miten fiksusti hotellin ympäristö oli ajateltu. Paikka oli ostoskeskus, josta löytyi hieno hotelli ja todella upea tunnelmallinen kylpylä. Ostoskeskuksessa oli yksi kerros täynnä ravintoloita, toinen kerros täynnä aktiviteettejä sekä mm. vaatekauppoja. Kävimme vihdoin jopa elokuvissa katsomassa uusimman Marvel-elokuvan Black Panther. Kyseinen hahmo ei minulle ole kovinkaan tuttu, vaikka olenkin suuri sarjakuvien fani ja omistan vitriinikaapillisen niitä. Minusta ajatus oli todella ihana ja erilainen kuin muut stereotypiat Afrikasta, jotka media meille luo. Elokuva kosketti mielestäni myös nykypäiväisiä aiheita mm. Amerikassa asuvien tummaihoisten elämästä sekä ”getto-/slummialueista”. Oli myös hauska miten elokuvassa oli vain yksi vaaleaihoinen isommassa roolissa, kun yleensä se on toisinpäin. Elokuva sisälsi paljon hyvää huumoria tuoden hieman jopa Deadpoolin mieleen.

Hotellin ammeessa. Vasen tatuointi itsetehty ja oikea Jussin Joker the tattoo shopista

Elokuvan loppuessa ajattelimme mennä syömään, mutta herkut olivat täyttäneet mahamme joten menimmekin takaisin hotelliin. Näkymä hotellilta oli vähän kurja laajennuksesta johtuvasta remontista. Ikkunamme edessä oli suuri torninosturi, muuten sieltä näki todella pitkälle ja Vantaan yön valot olivat upeat. Harmi etten ottanut kuvaa.

Aamulla kävimme syömässä kattavan aamiaisen, joka sisältyi huoneen hintaan. Suuntasimme siitä Flamingo Spahan. Pukuhuoneet olivat ensikertalaiselle hieman sokkeloinen mutta löysimme molemmat allasosastolle. Kylpylä oli iso ja sieltä löytyi monenlaisia altaita. Sain yllytettyä mieheni laskemaan kanssani vesiliukumäistä muutamaan otteeseen, sillä en yksin kehdannut, mutta rakastettu sisäinen lapseni valtasi mieleni. Kylpylässä oli eroteltu K-18 kylpyläosio, jonne me menimme.

Astuassemme aikuisten osioon, avautui oven takaa allasbaari ja upeasti valaistu iso 38-asteinen allas. Tunnelma oli rauhoittava ja lämmin. Oli hassua miten oven toisella puolella kuuli lasten leikkivät äänet ja veden lotinan, sillä nyt kuuli vain hentoa keskustelua ja altaan veden pienen liikkeen. Kaikki huolet ja murheet jäivät kylpylän ulkopuolelle. Aikuisten puolella ei sunnuntai-aamusta ollut montaa ihmistä, joten saimme nauttia melkein tyhjistä altaista ja omasta rauhasta. Vietimme myös todella paljon aikaa toisessa altaassa; 34-asteisessa mineraalivesi-altaan poreissa. Poreet rentouttivat lihaksia ja jalanpohjia. Kylpylästä tuli mieleen Budapestin Szechenyi kylpylä, mutta puhtaampi ja valoiltaan tunnelmallisempi. Kokeilimme myös kylpylän Rasul-hoitoa. Hoito tapahtui saunarakennuksen oloisessa huoneessa, jossa oli pukeutumis- ja suihkutila, jossa saunan tilalle oltiin tehty neljän paikan 40-asteinen höyrysauna. Astuimme höyrysaunaan, jossa meitä odotti ostamamme smoothiet ja koko vartalolle levitettä savinaamio. Valot himmenivät ja katosta oli tehty tähtitaivas, joka peittyi sumuisella höyryllä, jota tuli temppelimäisen tornin sisältä.  Hoidon lopuksi valot syttyivät ja katosta tuli vettä vesisateen tyyliin. Mielestäni valo olisi saanut olla pois myös vesisateen ajan. Hoito kesti 25 minuuttia ja sieltä poistuessamme meidät ohjattiin lepohuoneeseen, jossa oli tarjolla teetä, vettä ja omenaa.

Kuva Flamingo Span nettisivuilta
Toukokuussa ottamani kuva Budapestin kylpylästä

Kotimatkalla poikkesimme äitini luona Särkisalossa, jossa sijaitsee SAAREN TAIKA-tehdas. Kaikki tuotteet valmistetaan käsin ja siellä myös valmistetaan ainoa kotimainen voide tatuointien jälkihoitoon.

Kiitos kun luit ja oikein ihanaa alkanutta viikkoa sinulle <3

-Veera