Moikka kaikille ihanille lukijoille siellä ruudun toisella puolella! Tämä on Dreamyinkin ensimmäinen blogikirjoitus ja aion kertoa teille pintaa syvemmältä tarinan miten tähän ollaan päädytty ja miksi juuri Dreamyink.
Olin 14-vuotias kun äitini oli saanut tatuoimisen aloituspakkauksen ja tehnyt itselleen muutaman tatuoinnin. Äidilläni oli niitä useita ja halusikin vain lisää. Perheemme ei ollut kuitenkaan kauhean varakas ja se pienikin varallisuus meni minuun ja silloin 4-vuotiaaseen veljeeni sekä kahteen koiraan ja akvaarioon. Äitini sairasti masennusta ja oli sairaseläkkeellä. Perheemme toipui äidin väkivaltaisesta ja narsistisesta miehestä, vaikka erosta oli jo silloin 6 vuotta.
Olin katsomassa huoneessani jotain animesarjaa, kun äiti kutsui minua olohuoneestamme luokseen. Laitin sarjani tauolle ja kipitin ärsyyntyneenä kuuntelemaan mitä asiaa hänellä oli, olinhan teini-ikäinen nuori. Tatuointitarvikkeet oli levitetty asiallisesti ja äiti kumihanskat kädessä tatuointikoneen kanssa yritti tatuoida omaa sivupohjettaan.
-”Mä en saa tätä tehtyy, voisiksä?”
Tuijotin hetken äitiä silmät pyöreinä ja mietin: -”Minäkö? Tekisin tatuointia?”
Äiti antoi minulle kumihanskat ja koneen sekä totesi että: -”Joojoo, siitä vaan, kyllä sä osaat.” Tämän jälkeen hän kertoi miten kone lähtee käyntiin ja kuinka otetaan mustetta. Katsoin äidin jalkaa, jossa oli monta vuotta vanha ja kulunut intiaanin sulka ja äidin aloittama suurempi sulka siinä päällä.
-”Mitä mä teen? Miten tää toimii? Mitä jos se menee piloille?” Ajatukset vilisivät päässäni, jännitys valtasi kehoni, käteni tärisivät.
Kone oli todella raskas ja kovaääninen. Virtaa annettaessa se tärisi todella paljon neulan liikkeestä. En harjoitellut mihinkään, kokeilin yhden viivan harjoitusnahkaan kun äitini totesi, ettei enempää tarvitse harjoitella. Lähdin tatuoimaan ilman mallia ja ilman oppia oman äitini jalkaan mustaa sulkaa. Kuvaa tehtiin varmaan puolituntia, kun käteni oli todella kipeä koneen painosta ja äitiäkin sattui. Kuva jäi kesken ja sitä piti jatkaa joskus myöhemmin, mutta vielä tänäkin päivänä seitsemän vuoden jälkeen, kuva on kesken.
Äiti teki satunnaisesti ystävilleen pieniä kuvia, mutta niiden pysyvyys oli todella huono. Äitini lopetti aina tatuoimisen tai nosti neulaa ihan vain hivelemään ihon pintaa kun hänen ystävänsä voihki kipua. Siitä ei siis oikein tullut mitään.
Äitini antoikin loppujen lopuksi minun tehdä kuvia ystävilleen, pieniä ja yksinkertaisia. Meillä olikin silloin naurun aihetta äidin ystävien kanssa, kun kysyin aina että sattuuko heitä ja vähän harmistuin kun ei sattunutkaan ja jos sattui niin tuli pieni hymy, ja siihen totesin että ei voi sattua. Äidin ystävät naureskeli sille, että minulla saattaisikin olla pientä sadistin vikaa.
Muutimme Raatalaan kun olin 15-vuotias ja menin yhdeksännelle luokalle Kosken yläasteelle. Olin uusi oppilas koulussa, jossa kaikki suurinpiirtein tunsivat toisensa jo vaippaiästä. Sairastuinkin silloin keskivaikeaan masennukseen, enkä paljon koulussa ollut. En kokenut kuuluvani joukkoon ja koulu ahdisti minua. Isoäitini oli töissä kanslistina koulussa ja vietinkin kaikki välitunnit kansliassa, jos siis olin kouluun asti raahautunut.
Piirsin paljon tunteitani paperille, jokaisen vihon sivuille ja koulukirjoihin. Luokanvalvojamme oli kuvataiteen opettaja. Pidin hänestä todella paljon ja hän antoikin minun tulla luokkaansa piirtämään jos en pystynyt olemaan tunneilla tai ahdisti. Täytyy kyllä myöntää näin jälkeenpäin, käytin todella paljon hyväkseni näitä etuuksia ja sormienvälistä katsomista. Selvisin kuitenkin hyvällä keskiarvolla yläasteelta ja sain muutaman hyvän ystävänkin, oikeastaan suurin osa ystävistäni ja avopuolisoni ovat Kosken yläasteen tuttuja.
Aloin suorittamaan kaksoistutkintoa lukiossa ja ammattikoulussa datanomipuolella. Samoihin aikoihin aloitin kauan odotetun psykoterapian. Silloin en nähnyt itselläni tulevaisuutta, enkä oikeastaan halunnut. Olin rikki ja halusin kaiken vain loppuvan. Minun piti päästä takaisin Turkuun, ystävieni luo. Halusin biologisen isäni. Syytin äitiäni pahasta olostani ja masennuksesta sekä kaikesta pahasta, mitä minulle oli tapahtunut. Syytin äitiä siitäkin ajasta ennen Raatalaan muuttoa, kun vahdin päivittäin pikkuveljeäni enkä päässyt aina ystävieni kanssa ulos elleivät he tulleet meille leikkimään. Äitini oli masentunut, eikä aina jaksanut tehdä kaikkea niin minä hoisin veljeäni ja pidin kotia pystyssä.
Tein edelleen satunnaisesti tatuointeja kavereilleni ja äidin tutuille. Piirsin ja suunnittelinkin niitä paljon. Sijoitin rahaa tarvikkeisiin ja ostin uusia koneita ja virtalähteen, joka on vieläkin käytössä! Perustin facebook-sivun, jonne laitin harjoitustatuoinneista kuviani ja piirustuksistani. En halunnut laittaa niitä omaan profiiliini. Nimeksi tuli Dreamyink.
Nimen takana oli 15-vuotias minä, joka haaveili paremmasta. Rakensin tuolloin pilvilinnoja ja kirjoitin blogia. Kaiken sen pahan olon, itsetuhoisten ajatusten ja itkun keskellä halusin olla onnellinen. Halusin vaaleanpunaista, turkoosia ja valkoista mustan tilalle. Halusin myrskyn tilalle auringon. Nimi kuulostaakin jo pienen teinitytön keksimältä nimeltä. En sitä kuitenkaan halunnut vaihtaa vaikka olen nyt 21-vuotias. Tatuointiyritykseni nimeksi tuli Dreamyink.
Lukion ensimmäisen vuoden jälkeen, hiukan ennen kuin täytin 17-vuotta muutin ensimmäiseen omaan asuntoon Turkuun. Jatkoin lukiota siellä, muutaman jakson kävin kunnolla kun jaksaminen taas lopahti. Myös psykoterapia alkoi Turussa, sillä Saloon oli hankala kulkea.
Halusin kuulua joukkoon ja viettää aikaa kavereideni kanssa, ja olinkin päivät pitkät ulkona. Kaveripiirini oli iso ja kaikki hengasivatkin aina tietyn koulun pihalla ja viettivät aikaa pelaten koripalloa tai lentopalloa ja viikonloppuisin juoden kaljaa.
Sana kulki, että harjoittelen tatuointien tekoa ja aloinkin saamaan hiukan enemmän harjoitusta. Muiden pelatessa koripalloa, yleensä istuin maassa ja piirtelin vihkoon tatuointeja.
Jätin lukion kesken, kun opettajat alkoivat hiillostaa minua poissaoloista ja minua ärsytti, ettei lukiossa saanut lukea niin paljon kieliä. Opiskelun piti olla vapaampaa ja sai itse valita kursseja, silti ranskan ja saksan ohelle ei mahtunut enempää kieliä. Motivaatio tippui.
Vaihtelinkin aika paljon kouluja. Olin aina muutaman jakson ja lopetin, pian löysinkin itseni kuntouttavasta työtoiminnasta. Kävin siellä neljä kuukautta ja aloitin aikuiskoulutuksen merkonomiksi. Aloin voimaan paremmin. Muistan kuinka vahva olo tuli, kun sanoin ensimmäistä kertaa ääneen etten koe olevani masentunut enää. Olin 20-vuotias, puolitoista vuotta sitten.
Sain koulusta todistuksen ja olin hetken aikaa Siwassa töissä, kunnes ne lopetettiin enkä tahtonut vaihtaa ketjua. Jäin työttömäksi ja kävinkin te-toimiston yrittäjäkurssin. Tajusin samoihin aikoihin, että mustahan voisi tulla tatuoija. Olen seitsemän vuotta kuvia tehnyt ja niiden tekeminen onkin ainoa asia, joka on koskaan sytyttänyt ja innostanut.
Hain Turun tatuointiliikkeistä paikkaa, huonolla menestyksellä. Paikat olivat pieniä ja lisävoimaa ei tarvittu. Olin kuitenkin heittämässä hanskoja jo tiskiin, kun ei paikkaa tullutkaan ja ajatus omasta liikkeestä ei mieltäni kauheasti lämmittänyt. Aloin kokea pienehköä masennusta taas ja pelkäsinkin sen alkavan. Sain kuitenkin Individual inkin Lasselta neuvoja ja innostuinkin piirtämään todella paljon ja sain motivaatioboostin ja kehityin paljon lyhyessä ajassa. Sain myös neuvon käydä hyvilla artisteilla ottamassa tatuointeja.
Satuinkin käymään Joker the tattoo shopissa Jussilla ja liikkeessä oli juuri aloittanut harjoittelija. Päädyttiin tästä aiheesta puhumaan minun tilanteestani ja en ollut uskoa korviani kun Jussi sanoi, että voisin tulla hänen liikkeeseensä töihin. Kyselin arasti ja varovaisesti lisää tietoa ja päästiin yhteisymmärrykseen. En puhunut asiasta paljoa, koska en vieläkään uskonut mitä oli tapahtumassa. Vasta kun yritystoimintani Joker the tattoo shopin tiloissa alkoi 1.11.2017. uskoin.
Minusta tuli yrittäjä ja tein 15-vuotiaan itseni haaveet todeksi.
Haluaisinkin toivottaa teidät tervetulleeksi sekä blogiini että asiakkaakseni, tai muuten vaan seurailemaan minua somessa ja samalla antaa teille lukijoille huippumahtavan tarjouksen! Tarjoan sinulle ja kaverillesi mahdollisuuden saada toisen (edullisemman) tatuoinnin puoleenhintaan (alkup. hinta max 300e).
Tarjoushinta koskee 1.-7.12.2017 välisenä aikana tehtyjä uusia varauksia (tarjousta ei saa, mikäli perut vanhan aikasi ja varaat uuden). Voitte valita tatuointiaikanne mille tahansa vapaalle päivälle tammikuussa.
-Veera
