Vegaaninen tatuointimuste ei tarkoita täysin vegaanista tatuointia

Hei taas arvoisa lukijani <3 Syksy etenee kovaa vauhtia kellastaen rehevien puiden latvoja samalla kun päivät lyhenevät ja ilma viilenee, vaikkakin tällä viikolla on ollut taas todella hellekelit. Viimeinen kuukausi omassa arjessamme onkin ollut paljon enemmän vipinää ja vilskettä, kun kotiimme saapui uusi perheenjäsen. Muistatkin varmaan, että meillä oli hoidossa eräs amstaffi useamman kuukauden. Tämän palatessa omistajansa luo, jäimme kaipaamaan Novalle ystävää. Olimme aiemmin jo haaveilleet toisesta koirasta ja nyt koimme sen hetken tulleen. Monien tuttujen kanssa käytyjen keskustelujen, kasvattajasuositusten ja yhteydenottojen jälkeen löysimme sopivan kasvattajan tuoreen pentueen kanssa. Ajelimme katsomaan pentuja ja sieltä sitten kotiutui viikkoja myöhemmin luovutusikäisenä meille Kapu <3

Kahden koiran sopeuttamisessa saman katon alle, Kapun kouluttamisen ja yksinoloharjoitusten sekä kaiken muun keskellä olen törmännyt viimeaikoina useisiin keskusteluihin vegaanisista tatuoinneista ja monella tuntuukin olevan se käsitys, että pelkästään tatuointimusteiden vegaanisuus tekee tatuoinnista vegaanisen. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, vaan prosessiin liittyy myös todella paljon muitakin käytettäviä tarvikkeita kuten hanskat, pesuaineet ja siirtopaperi.

On totta, että nykyisin suurin osa tatuointimusteista on vegaanisia. Ne sisältävät pääasiassa kahta ainetta; välittäjäaine ja väripigmentti, toisin sanoen steriiliä vettä sekä orgaanista tai synteettistä väriainetta (ei-vegaaniset musteet saattavat sisältää eläinperäistä glyseriiniä, luuhiiltä, gelatiinia sorkista tai sellakkaa hyönteisistä). Käytössämme on vain maailmanlaajuisesti tunnettujen ja luotettavien valmistajien värejä, kuten Intenze ja Alla Prima. Musteista löytyy MSDS (Material safety data sheet) valmistajien kotisivuilta, josta voi tarkistaa jokaisen ainesosan.

Vaikka tatuointisi tehtäisiinkin vegaanisilla musteilla, se ei tee tatuoinnistasi täysin vegaanista, nimittäin koko tatuoimisprosessin voi tehdä vegaanisesti alusta loppuun. Me Dreamyinkissä haluamme huomioida jokaisen asiakkaamme ja kunnioittaa heidän elämänarvojaan ja -tapojaan ja tarjoamme pyydettäessä tatuointeja täysin vegaanisesti.

Mitä tatuointiprosessissa käytetään – Vegaaninen vaihtoehto

Tatuointia tehdessä piirretään ensin haluamasi tatuointimalli siirtopaperille tai siihen tarkoitukseen tarkoitetuilla tusseilla iholle (suoraan iholle piirrettäessä puhutaan ”freehand”-tatuoinneista). Yleisesti käytössä olevat siirtopaperit sisältävät lanoliinia, eli lampaanvillarasvaa. Itselläni on käytössä sertifioitu vegaaninen ReproFX Spirit siirtopaperi, jossa eläinperäiset ainesosat on korvattu synteettisillä kasviöljyillä. Freehand-tatuoinneissa käytetyt kynät ovat Sharpie-merkkiset tussit, joiden valmistaja saattaa testata tuotteitaan eläimillä.

Kun siirtokuva on piirretty, valmistelemme tatuoitavan ihoalueesi. Ensin desinfioimme sen vegaanisella desinfiointiaineella (Neo-amisept), jonka jälkeen höyläämme ihokarvat alueelta pois yksiteräisillä geelittömillä höylillä.

Höyliä harvemmin testataan eläimillä, mutta geeli saattaa sisältää eläinperäisiä ainesosia kuten eläinperäistä glyseriiniä tai allantoiinia (virtsahappoa nisäkkäiden virtsasta, yök).

Ihoalue on valmisteltu ja päästään painamaan siihen siirtokuva. Jotta se tarttuisi iholle, täytyy käyttää siirtoainetta. Minulla on käytössäni kahta siirtoainetta, sertifioitu vegaaninen Spirit transfer cream ja vegaaniystävällinen Stencil Stuff. Miksi nämä kaksi, miksei vain toinen? Jokapäiväisessä käytössäni on Stencil Stuff, sillä sen kanssa siirtokuva on selkeämpi, tummempi ja kestää iholla pidempään. Tutkiessani tämän aineosia internetistä, sain yhdestä ainesosasta varoituksen (polysorbate 20). Pidin siis käytössäni takuuvarmasti vegaanisen Spiritin siirtoaineen.

Painettuamme mallin ihollesi, pääset peilaamaan sitä ja katsomaan onko paikka hyvä. Tässä kohtaa on enemmän kuin OK sanoa, jos haluaa jotakin muutoksia malliin tai vaikka siirtää sitä, oli se sitten millistä kiinni niin muistathan sanoa siitä. Kun olet varma, että malli on oikeassa kohdassa oikean kokoisena annetaan sen kuivahtaa n.10min. Sillä välin valmistelen työpisteeni, suojaan johdot ja pinnat muovein, jotka itsessään ovatkin vegaanisia.

Valkovaseliini, jota tatuoidessa käytetään neulan vaivattomaan liikkumiseen iholla sekä estämään haavan ruvelle menemisen on itsessään vegaanista, mutta ymmärtääkseni (petroleum jelly) valmistetaan kasvijätteistä. Valmistaja saattaa myös testata joitakin tuotteita eläimillä. Siispä valitsin tilalle käytettäväksi varmasti vegaanisen ja sertifioidun Believa professional butterin.

Todella harva tietää latexin sisältävän maidosta peräisin olevaa kaseiiniproteiinia ja alallamme liki kaikki käytössä olevat hanskat ovat juurikin näitä latex-hanskoja. Tässä kannattaa olla todella tarkka ja tuplavarmistaa mitä materiaalia artistisi hanskat ovat vegaanista tatuointia tehdessänne. Itselläni on käytössä synteettisestä materiaalista valmistettuja nitriilihanskoja.

Ihon puhdistukseen käytössämme on ikävän talouspaperin tilalla aina hellempiä kosteuspyyhkeitä ja vegaaniseksi vaihtoehdoksi valitsin käyttööni Eco Attitude-kosteuspyyhkeet.

Myös jälkihoitorasvat sisältävät usein erilaisia kemikaaleja tai eläinperäisiä öljyjä kuten mehiläisvahaa tai lanoliinia. Kehitimmekin tästä syystä yhteistyössä aidosti ekologisten tuotteiden valmistajan Saaren Taika kanssa vegaanisen Dreamyink-tatuointivoiteen. Voide rauhoittaa arkaa ihoa, lievittää tehokkaasti kutinaa ja on todella hellävarainen tuoreelle tatuoinnillesi, sillä se sulaa iholle ja leviää hellällä sipaisulla! Tuote on 100% luonnollinen ja jokainen erä valmistetaan käsin ihanassa Salon saaristossa, nimittäin Särkisalossa. Tuotteen voit tilata helposti verkkokaupastani täältä tai ostaa paikanpäältä studiostamme.

Meiltä Dreamyinkissä saat huoletta tatuointisi täysin vegaanisesti aina hanskoista hoitovoiteeseen asti <3

Parantunut vegaanisesti toteutettu tatuointi

Arvostamme Dreamyinkissä kotimaisuutta ja haluamme huolehtia myös luonnosta, joten otimme valikoimaamme Dreamyink-tatuointivoiteen lisäksi muitakin Saaren Taian tuotteita. 

Saaren Taika™ on hurmaava kotimainen tuotesarja, jota kehitetään luonnonkauniilla Isoluodon saarella Salon edustalla. Sarjan kehittäjä on Johanna Amnelin, joka kotisaarensa herkkää luonnon tasapainoa suojellakseen ryhtyi kehittämään ekologisia, luontoystävällisiä pyykkietikoita.

Takaraivossa herkkäihoisella Johannalla oli myös ajatus luonnonkosmetiikan kehittämisestä ja pian Saaren Taika -pyykkietikoiden lanseeraamisen jälkeen hän aloitti artesaanisaippuoiden kehittämisen.

Tuotevalikoima on kasvanut nopeassa tahdissa innovatiivisen ja ahkeran kehittäjän käsissä. Nykyisin Saaren Taika –tuotesarjaan kuuluu pyykkietikoiden ja artesaanisaippuoiden lisäksi voidedeodorantteja ja erilaisia ihon- ja hiustenhoitotuotteita.

Saaren Taika-tuotteet ovat kaikki 100% luonnollisista ainesosista, lisä- ja säilöntäaineettomia, eikä niitä ole testattu eläimillä.

Saaren Taika on lähtenyt mukaan yhteen ehkä tärkeimpänä pitämäänsä hankkeeseen luontomme hyväksi, nimittäin toimimaan Itämeren puhtauden ja pelastamisen hyväksi John Nurmisen säätiön Puhdas Itämeri-hankkeen kautta. Ostamalla Saaren Taian Itämerisaippuan (Saariston- tai Särkisalon suolasaippuan) lahjoitat 5e lyhentämättömänä Itämeren hyväksi. Tällä 5 eurolla pystytään mm. vähentämään Itämeren sinilevä kuormaa n. 25kg verran!  

Nämä ihastuttavat saippuat ja muut Saaren Taian tuotteet löydät verkkokaupastani osoitteessa www.dreamyink.myshopify.com, josta tilaat tuotteet helposti lähimpään postin pisteeseen (toimitus veloituksetta yli 50e tilauksille) tai noudat tuotteesi seuraavana arkipäivänä liikkeestämme osoitteessa Hyvättyläntie 8, 21420 Lieto.

Kiitos kun luit, mukavaa viikonloppua sinulle <3

-Veera, Nova & Kapu